Bauerin avulla maalämpö toimimaan

Savonlinna, Itä-Savo 4/2013

Savonlinnan Everlahdentien rivitaloyhtiön lämmitystapa vaihdettiin vesikiertoisesta sähkökeskuslämmityksestä maalämpöön vuonna 2011. Ongelmia alkoi ilmetä heti. Patterit eivät lämmenneet, ja jos ne laittoi kiinni, eivät ne enää lähteneet lämpiämään. Asunnoissa oli kylmä.

Putkistoissa oli ilmeisesti tukoksia, mutta putkiston huuhtelu maksoi liikaa. Ratkaisuksi löytyi Bauer. Kun laitteisto ja verkoston osaksi asennetut suodattimet olivat keränneet sakkoja verkostosta riittävästi, patterit alkoivat lämmetä. Alussa suodattimia piti vaihtaa puhtaaseen kerran kahdessa viikossa, kun normaalisti riitti 2—4 kertaa vuodessa.

Lopulta Bauer oli poistanut lämmitysverkoston tukokset ja taloyhtiö pääsi tavoitteeseensa; sähkölasku putosi alle puoleen, ja jo vuodessa säästöä oli kertynyt yli 8 000 euroa. Vastikettakin voitiin laskea. Isännöitsijän mukaan maalämpö- ja Bauer-investoinnit maksavatkin itsensä takaisin nopeasti.

VTT:n tutkimuksen mukaan runsaaksi luokitellut kerrostumat putkissa lievenivät Bauerilla kohtalaisiksi 16 kuukaudessa, ja veden laatu ja virtaus paranivat. Virtauksen parantuessa lämmitysjärjestelmän energiatehokkuus paranee, kun vesi alkaa kiertää tasaisesti, eikä kylmiä kohtia jää. Syöttölämpötilaa voidaan laskea, sen sijaan että sitä nostettaisiin kylmimmän kohdan mukaan.