Rivitalon lämmöt kohdalleen Bauerilla

Jyväskylä, Kiinteistöratkaisut vuosikirja 2016

Jyväskylän ensimmäinen Bauer-vedenkäsittelylaite asennettiin Ristikiventie 2:een lämmitysverkostoon vuonna 2000, koska päätyasunnot ja osa muistakin oli viileitä. Venttiilit jumittivat eikä auttanut säätö, ei pattereiden ilmaus, eikä verkoston huuhtelu. Vasta 16-vuotias talo ehti jo miettiä lämmitysverkoston uusintaakin.

Kun Bauer oli vähitellen kerännyt verkostosta liuenneet sakkaumat suodattimiinsa, pääsi lämmin vesi kiertämään tasaisesti linjaston viimeistenkin asuntojen pattereihin, ja asunnot lämpisivät taas.  Lämpösaneeraus siirtyi hamaan tulevaisuuteen.

Hallituksen puheenjohtaja Teemu Rosala on ammatiltaan huoltomies, joten hän huolehtii yksinkertaisesta suodattimen vaihdosta. Muuta huoltamista ei laitteistossa ole.

Rosala kertoo, että eräässä hänen huoltamassaan kiinteistössä on Bauer sekä lämmitys- että käyttövesiverkostossa. Käyttövedessä se vähentää jumiutuvien hanojen ja tiivisteiden vaihtotarvetta ja putkirikkojen riskiä, sekä estää putkien pistesyöpymiä, jotka voivat aiheuttaa suuriakin vesivahinkoja. Putket voivat tukkeutua myös vedessä olevan raudan, mangaanin ja kalkin vuoksi; kalkki kivettyy vesikalusteisiin ja pintoihin, mutta Bauer muuttaa kalkin koostumuksen pois pyyhittäväksi.

Bauer asennetaan usein ennakoivasti myös lämmönsiirtimien vaihdon yhteydessä,koska nykyisten lämmönsiirtimien virtauskanavat ovat huomattavasti ahtaampia kuin vanhojen.